Ohjaajan sana
Kun D. H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastaja ilmestyi ensimmäisen kerran Italiassa 1928, kirjailija tuskin pystyi kuvittelemaan millaisen merkityksen teos tulisi myöhemmin saamaan; Lawrence kuoli vain pari vuotta myöhemmin. Kirjailijan kotimaassa Englannissa Lady joutui sensuurin kynsiin ja saatiin julkaistua vasta 1960, ja silloinkin seurauksena oli skandaali ja oikeusjuttu. Se on hieman hämmentävää, kun ajattelee mistä teoksessa oikeastaan on kysymys, missä sen todellinen ydin piilee, ja tuntuu selvältä, että skandaalin syy oli luultavasti enemmän luokkarajojen rikkominen kuin eroottinen rohkeus. Lawrencen kuvaus brittiläisestä yläluokasta ei ole erityisen imarteleva, eikä häneltä heru ymmärrystä teolliselle vallankumoukselle, jonka seuraukset hän näki hämmästyttävän kirkkaasti.
Connie Chatterleyn ja riistanvartija Oliver Mellorsin suhteessa ei ole kysymys vain seksuaalisten voimien vapautumisesta, vaan kokonaisvaltaisemmin ihmisen ikuisesta kamppailusta aidomman minuuden, täydemmän inhimillisyyden ja elävämmän yhteyden puolesta; yhteyden, joka voi hetkellisesti puhkaista näkymiä ”taa ajan, paikan ja Tuonenkin laineen”. Rakkauden metafysiikkaa. Kapinaa.
Laskeskelin että Lady olisi kolmastoista työni Teatteri Jurkassa. Kun esittelin muutama vuosi sitten Jurkkaa latvialais – yhdysvaltalaiselle kollegalleni Yana Rossille, hän huudahti: ”This is so New York!” En tiedä New Yorkista, mutta sen tiedän, että minun yli kaksikymmentä vuotta kestänyt urani olisi hyvin toisen näköinen ilman Jurkkaa ja niitä töitä, jotka olen siellä päässyt tekemään.
