70 VUOTTA
1950-luku
Näyttelijät Emmi ja Vappu Jurkka perustavat huoneteatteri Jurkan, ajan ilmiöön liittyvän uuden pienteatterin, marraskuussa 1953. Historian ensimmäinen ensi-ilta on August Strindbergin Neiti Julie. Sitä esitetään Emmin ja Vapun ystävän, kirjailija Kyllikki Hämäläisen, olohuoneessa. ”Jurkan teatteriperhe on niin omaleimainen, että tuntuu luonnolliselta, että juuri sieltä syntyy pääkaupungin ensimmäinen vakiintuva huoneteatteri,” kirjoitettiin lehdessä vakituisen tilan löydyttyä Vironkadulta syksyllä 1954. Syntyi legendaarinen Jurkka, joka 51-paikkaisena tilana on Suomen pienin ammattiteatteri.
1960-luku
1960-luvulla Teatteri Jurkasta puhutaan usein “Emmin teatterina”. Emmi Jurkan saamat arvostelut ovat lähes yksinomaan positiivisia. Vakinaisesti kiinnitettyjä tai ahkerasti vierailevia näyttelijöitä ovat 50- ja 60-luvulla mm. Ossi Ahlapuro, Liana Kaarina ja Hilkka Kesti, Seppo Sariola ja Pehr-Olof Sirén.
1970-luku
Emmi Jurkka toimii teatterinjohtajana vuoteen 1974 asti sekä uudelleen vuosina 1976–1981. Vuosina 1974–1976 teatteria johtaa Sakari Jurkka.
Emmi Jurkka näyttelee primadonna Sylva Varescun osan Emmerich Kálmánin operetissa Mustalaisruhtinatar. Operetin soveltuvuutta huoneteatteriin epäillään, mutta siitä tulee suuri menestys. Jurkan vastanäyttelijänä nähdään Ossi Ahlapuro. Emmi Jurkan viimeinen esitys Hummeri saa ensi-iltansa 1979.
1980-luku
Vappu Jurkka siirtyy teatterin johtoon vuonna 1981. Ohjelmistoon otetaan rohkeita ja ajankohtaisia näytelmiä, kuten John Hopkinsin homoseksuaalisuutta käsittelevä näytelmä Löydä tiesi (1983) ja Eila Pennasen omakohtaiseen kokemukseen perustuva, alkoholismista kertova näytelmä Äiti ja poika (1981), jossa Vappu näyttelee ensimmäistä kertaa poikansa Ville Sandqvistin kanssa. Vuonna 1983 komedia Viattomuus kadulta esitetään Jurkassa. Näytelmää esitettiin ensimmäisen kerran Jurkassa jo vuonna 1955. Suositun esityksen yleisössä istuu muun muassa presidentti Mauno Koivisto puolisoineen.
1990-luku
Vuonna 1994 siirrytään uuteen aikakauteen teatterin historiassa. Vappu Jurkka jää eläkkeelle aktiivisesta työstään Teatteri Jurkan 40-vuotisjuhlien jälkeen. Taiteellisena johtajana toimii 1994-1995 Atro Kahiluoto, vuosina 1997–1998 Petteri Sallinen.
Pohjalla (1994) peilaa monella tapaa aikaansa käsittelemällä aiheita työttömyydestä taloudelliseen ja henkiseen ahdinkoon. Ankeista ajoista huolimatta – tai ehkä juuri siksi – Pohjalla-esitys tuo Jurkan näyttämölle peräti 16 näyttelijää.
2000-luku
Juha Jokelan Teatteri Jurkalle kirjoittama Mobile Horror saa ensi-iltansa vuonna 2003. Mobile Horror -näytelmästä tulee hetkessä suomalaisen näytelmäkirjallisuuden historiaa. Satiirinen komedia on 2000-luvun menestynein suomalainen näytelmä. Vappu Jurkka esiintyy Jurkassa vielä yli 70-vuotiaana. ”Näyttelijällä ei ole ikää eikä sukupuolta”, hän sanoo usein.
2010-luku
Teatteri Jurkasta tulee Teatterit ry:n jäsen vuonna 2011. Jurkan 60-vuotisjuhlavuotena 2013 Erkki Saarela hyppää Emmi Jurkan rooliin Ilta Emmin kanssa -esityksen ensi-illassa, josta alkaa vuosikymmenen kestävä, rakastettu esitysperinne. Vuosina 2018–2020 teatterin ohjelmisto koostuu pääosin klassikkojen uusista tulkinnoista. Huimaan suosioon nousee muun muassa Essi Rossin ohjaama Harold Pinterin Rakastaja (2018), jota tähdittävät Milla Kangas ja Lauri Tilkanen.
2020-luku
Kotimaisia menestyksiä 2010- ja 2020-luvuilla ovat olleet muun muassa Pasi Lampelan, Heini Junkkaalan, Rosa Liksomin ja Aina Bergrothin nykynäytelmät. Vuonna 2020 teatterinjohtajaksi valitaan Tuomas Parkkinen. Teoksissa nostetaan entistä enemmän esille myös vähemmistöryhmien kokemuksia, kuten esityksissä Scream The Love Story (2020), Jane! Jane! Jane! (2022) ja Isobroidi/Pikkubroidi (2023).
Emmi ja Vappu Jurkan perustama huoneteatteri toimii edelleen samaisessa osoitteessa Vironkadulla vanhan laukkuverstaan tiloissa. Teatteri Jurkan toimintaa ylläpitää Huoneteatteri Jurkan Kannatusyhdistys r.y., jonka jäsenenä toimii mm. Vappu Jurkan poika Ville Sandqvist.