Käsikirjoitus Harold Pinter
Suomennos Juha Siltanen

Ohjaus Essi Rossi
Skenografia Aino Koski
Äänisuunnittelu Pauli Riikonen
Valosuunnittelu Saku Kaukiainen

Tuotanto Teatteri Jurkka ja työryhmä
Valokuvat Marko Mäkinen
Valo- ja ääniajot Saku Kaukiainen ja Taavi Hasunen

Rakastaja on uusintaversio esityksestä, jonka teimme saman työryhmän kanssa Teatterikorkeakoulussa 2008. Siitä on kymmenen vuotta.

Kymmenen vuotta sitten kukaan meistä ei ollut pitkässä parisuhteessa, eikä kenelläkään ollut lapsia, asuntolainaa eikä pariterapeuttia. Kymmenen vuotta sitten olimme parikymppisiä opiskelijoita, ja harjoitusten jälkeen menimme juomaan kaljaa tien toisella puolella olevaan baariin. Rakastaja oli meille silloin eräänlainen roolileikki teatterissa, mutta kuitenkin sellaista kuvastoa, joka ei koskettanut meitä liikaa (herravarjele!).

Nyt koskettaa.

Kymmenessä vuodessa työryhmään on tullut yhteensä kahdeksan lasta, ja tämänhetkisten parisuhteittemme yhteenlaskettu kesto on 39 vuotta. Eletty elämä on antanut perspektiiviä mm. siihen, mitä sitoutuminen oikeasti tarkoittaa, millaista on valvoa muutama vuosi pikkulapsivaiheessa ja pyörittää arkirutiinimyllyä, miten voi kadottaa itsensä ja omat halunsa, ja millaisia erofantasioita ihminen keksii omaksi pelastuksekseen.

Samalla vuodet ovat opettaneet antamaan anteeksi, itselleen ja toisille, janoamaan tuttua kosketusta, ja ymmärrystä siitä, miten monenlaisia suhteita ja rakkauksia maailmasta löytyy.

Rakastajan esimerkkipari Sarah ja Richard ovat ratkaisseet avioliittonsa ns. poikkeuksellisella tavalla. Richardin lähtiessä aamuisin töihin tiliotteiden ja taulukoiden pariin, Sarah tapaa rakastajansa, he harrastavat seksiä ja juovat sen jälkeen teetä. Kuvio on jatkunut jo vuosia, ja tuo mieleen terapeutti Esther Perelin ajatuksen siitä, kuinka liika läheisyys ja turvallisuus tappaa jännityksen ja intohimon. Voidaksemme oikeasti nähdä toisemme ja säilyttääksemme itsemme suhteessa muihin, meidän täytyy katsoa vähän kauempaa. Perelin mukaan perinteinen parisuhdekäsitys on murroksessa, luonnollisesti, koska maailmakin on, ja pysyäksemme maailman mukana meidän täytyy päivittää käsityksiämme myös rakkaussuhteistamme.

Se tarve, mikä sai tarttumaan Pinterin näytelmään uudestaan, uudessa elämäntilanteessa ja maailmanajassa, onkin sama kuin vuosia sitten: halu olla kokonainen sellaisena kuin on, haluineen kaikkineen, ja sallia se muillekin.

Antoisaa teatteria ja teehetkiä toivottaen,
Essi Rossi, ohjaaja
Helsingissä marraskuussa 2018